Kissaa odotellessa

Kesäloma vetelee viimeisiään ja pitäisi lähteä mökiltä kotia kohti. Tai siis piti jo aamupäivästä, mutta neiti Lilli ei sitten ole suvainnutkaan ilmestyä paikalle. Lähti aamuyöstä ulos myrskyisen sään tyynnyttyä ja ei ole viiksikarvojaan sen jälkeen näyttänyt. Ihan kuin se aavistaisi, että luvassa on inhottu autoreissu.

No, kissaa odotellessa olen istuskellut laiturilla ja neulonut sinnikkäästi kirjoneuleraita kerrallaan villatakkia, jonka aloitin jo viime marraskuussa. Jäi sitten lepäämään muutamaksi kuukaudeksi, mutta nyt enää yksi hiha puuttuu, joten hitaasti mutta varmasti on edetty.. Malli on viime syksyn Rowanin mallistosta ja nimeltään Orkney. Lanka on Rowanin Felted Tweed, täydellinen lanka kirjoneuleisiin.

Jaahas, neiti suvaitsi saapua. Tuoksui metsältä ja sammalelta. Nyt kotiin.

Kotipihasta päivää

Työviikko kolmen viikon mökkeilyn jälkeen, joten oli aikaa tutkia kotipihan elämää. Ainakin rastasperhe on tekemässä selvää punaherukoista. Aina sieltä joku tämän kevään poikanen puskasta säntää, kun ohi menee. Mutta kun en vain halua mitään verkkoja laittaa rastaspoikia ja -tyttöjä lahtaamaan. Voisihan sitä laittaa kaikenmaailman kiiltäviä härpäkkeitä roikkumaan, mutta on nyt jäänyt. Ja eihän niitä punaherukoita ole kuin yksi puska. 

Osa kärhöistä on aloittanut kukintansa. Minä luotan pääasiassa viinikärhöihin (Clematis Viticella), sillä ne selviävät meidänkin leveysasteilla ilman talvisuojausta, kunhan ne vein istuttaa huolellisesti ja tarpeeksi syvään, ja kukkivat komeasti.  

Ehdoton suosikkini Mme Julia Correvon

Clematis Viticella Julia Correvon

Queen Mother is alive! Vuosi sitten keväänä istutettu Viticella-suvun uutuus "Queen Mother" selvisi ensimmäisestä talvestaan ja kukkii. Oih, kun se on suloinen!

Clematis Viticella "Queen Mother"

Jotenkin kiero mieleni haaveilee istuttavansa samaan kuoppaan "Prince Charlesin" ja "Princess Dianan"...

Arabelloissa onkin sitten kukkia ja paljon

Clematis integrifolia "Arabella"

Salkoruusukin ilmestyi pihaan muutaman vuoden kälkeen. Enpä olisi uskonut keväällä, että siitä talven yli säästyneestä lehtiruusukkeesta kehkeytyisi tällainen monihaarainen kalpeankeltainen kaunotar kasvihuoneen oven viereen. 

Orvokkeja ei kovin paljoa ollut enää sinnitellyt hengissä ilman tauteja. Mutta tämä oli aika hauska yhdistelmä. Nukkapähkämöä (Stachys Byzantina) ja orvokkeja.

Kuun alussa olin huolissani, että riittääkö loppukesälle kukkijoita ollenkaan. No, nyt tiedän, että huoli oli turha. Kyllä riittää.

Retki ulkosaaristoon

Kauan odotettu veneretki ulkosaaristoon ihan kahdestaan starttasi (ihme kyllä!) aikataulun mukaisesti ja vieläpä hienossa kesäsäässä. Mökkiä jäivät pitämään pystyssä lapset, lapsenvahteina sisko, siskonmies ja Lilli-kissa. Aikomus oli viipyä reissussa 4 yötä vähän tilannetta, säätä ja erityisesti tuulen suuntaa ja voimakkuutta tarkkaillen. No, mitä oli suunnitelmissa? Öööö, tota...ehkä Aspö, Björkö, Vänö, Nötö, Borstö, Utö...

Aito Aspö

Aidompaa saaristolaiskylää kuin Aspö on vaikea kuvitella. Hurmaavan kauniista idyllistä pitävät  huolen saaren ympärivuotiset asukkaat Bruno Johansson ja poikansa Tore perheineen kolmessa sukupolvessa. Veneellä muuten kannattaa olla ajoissa, sillä tämä helmi on suosittu kohde. Laituripaikan (13€ sähköllä) lisäksi muutama isompi purjevene olikin poukamassa ankkurissa. Me taisimme saada viimeisen paikan laiturista.

Aamupäivällä satamassa tuoreen kalan haju, verkkojen selvittelyä ja jo iltapäivällä aamulla pyydetyt kalat savustettuina myynnissä rannan viehättävässä pikkuputiikissa. Lohisoppaa lounaaksi rannan venevajassa, iltapäiväkaffet kylän kahvilassa. Luontopolku ja saunomista. M/S Eivor poikkeaa laiturissa. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta juuri siksi niin ihmeellistä. Kesäpäivä kuluu ja illalla haitari soi.

Aspön kappeli

Tilaussauna (45 min/20€) lämpiää tietysti puilla ja sijaitsee ihan meren äärellä. Jokainen saunoja pitäköön huolen siitä, että kiuas pysyy lämpimänä ja kuumaa vettä on tarjolla seuraavillekin saunojille. Meille aamupäivälöylyt pulahduksilla viileään, tuulen sekoittamaan meriveteen (+16 C).

Saunapuut ja sauna

Aspöseen pääsee paitsi veneellä myös ympärivuotisesti Nauvon Pärnäisistä lähtevällä  m/s Eivorilla, joka liikennöi Utöseen ja pysähtyy matkalla Berghamnissa, Nötössä, Aspössa ja Jurmossa.

M/S Eivor saapui Aspöseen

Ja tällaiselle kasvi-intoilijalle Aspö tarjosi myös oivan kohteen tutustua saariston kasvillisuuteen.

Tähän suuntaan virmajuurten imelässä tuoksussa

Maaperä on valtaosin karua kalliota ja kasvillisuus pääasiassa maanmyötäistä katajaa ja kanervaa. Yllättäen jostakin putkahtaa pieni vihreä pikkusuo puiden katveessa ja hetken päästä edessä on muhkea kivivirta. Kalliolta voi nähdä horisontissa siintävän pitkän Jurmon ja Utön majakan.

Luonnonvaraisia verikurjenpolvia, karhunputkia, kanervaa, katajaa ja kissankelloja.

Kyy paratiisissa ja minkki?

Lehmillä leppoisat oltavat

"Kuten huomaatte, tuulee aika navakasti. Mitäpä jos jäisitte toiseksi yöksi?"

Illalla haitari soi taidokkaasti:  Johanssoneita kolmessa sukupolvessa

Aspöseen palaamme ihan varmasti vielä. Mutta kahden yön jälkeen suunnistimme navakassa sivutuulessa läheiselle Jurmon saarelle ja kohtasimme ihan toisenlaisen maailman.

 Ainutlaatuinen Jurmo

Jurmossa olimme kerran piipahtaneet melko pikaisesti Utöstä palatessamme muutama vuosi sitten. Silloin jo kävi selväksi, että tänne tullaann uudelleen... ja mieluummin ilman lapsia. Jurmo on ainutlaatuinen, mutta ei ehkä kuitenkaan meidän murkkujen mielestä.

Jurmon satamaa ja kahvila

Ensin kaffet ja mars heti matkaan, Jurmon ihmeelliseen luontoon tutustumaan. Pääsimme Högbergetin huipulle (matkaa noin 1 km...) ja kuinka ollakkaan alkoi ramasemaan. Siis neuvoa antavat pikkupäiväunet lämpimän kallion kyljessä.

Päiväunien jälkeen tämä kyltti näytti lupaavalta;-) Hmm...Kivikova munkki. Mutta tässä kohtaa oli tehty päätös, että kärkeen asti mennään. Joten mars eteenpäin munkkirinkilöitä ihmetellen.

ja matka oli pitkä ja kivinen... Lähinnä upottavaa rantakiveä, muutamia ajopuita, pari linnunsulkaa ja kivien seasta ponnistava merikaali. Ja löysinpä myös yksinäisen harvinaisuuden merinätkelmän. Kasvualusta, kun on mitä on, niin ihmetellä täytyy.

Ja vihdoin ja viimein! Valloitimme Jurmon kärjen eli tästä kolmas Salpausselkä nousee veden päälle. 

Paluumatkalla tutustuimme Jurmon kappeliin.

Illalla kiikarissa Utön majakka ja parvi valkoposkihanhia.

Iltapala Jurmon tapaan

Kaunis Björkö

Björkön saaren järvi oli nähtävä ja sää todellakin suosi meidän aamureippailuamme järven kiertävällä luontopolulla. Järvi on syntynyt noin 250 vuotta sitten maan kohoamisen myötä ja on paikoitellen jopa 30 metriä syvä. Hieno elämys, joten kuvat puhukoot puolestaan. 

Tästä lähdettiin kapuamaan ylös

 Ja ylhäältä se sitten aukeni...

 

 

 Saari meressä, järvi saaressa, saari järvessä. Vasemmalla meri, oikealla järvi. Lokeille varmaankin yhdentekevää. Kunhan pysytte sopivalla etäisyydellä.

Björkön luontopolku ei sovellu liikuntaesteisille

Ja tietysti piti bongata kasveja. Mielellään hieman harvinaisempiakin, kuten myrkyllinen käärmeenpistoyrtti..

Käärmeenpistoyrtti Vincetoxicum hirundinaria

Luonnonvarainen rantakukka sykähdyttää aina.

Rantakukka Lythrum salicaria

Tämä punamarja tarkentui kotona googlaillessa ruohokanukaksi. Pihassa kasvaa kyllä kanadanruohokanukkaa, mutta en tiennytkään, että siitä on tällainen ihan Suomessakin luonnonvarainen lajike.

Ruohokanukka Cornus Suecica

Päätimme käyttää hyväksemme yhden väliin tulleen tuulettomamman päivän ja suunnata illaksi kotiin mökille. Seuraavaksi päiväksi kun olikin taas luvassa 15 m/s. Paluumatkalla kävimme katsastamassa Paraisten Portin uuden ravintolan. Vanha makkaraperunapaikka on muisto vain.  Nauvossa poikkesimme vielä Seilin merisääksen pesän kautta. Tätä on tullut seurattua keväästä asti. Siellä lenteli Tilda vai oliko se Vasuri.

Ja sitten nokka kohti mökkisaunaa.

Piipahdus kotipihassa

Piipahdus kotona ja siellähän odotti viidakko, ainakin melkein.  Humalastakin olisi saanut hyvän liaanin,sillä tänä vuonna se kasvaa ilman tukea, kun kaariportti kaatui viime talvena ja uutta ei saatu hankituksi ennen kuin olikin liian myöhäistä. Nyt se sitten ulottelee puoli metriä päivässä kasvavia lonkeroitaan sinne sun tänne.

Siistin hieman hieman sieltä sun täältä ja itse asiassa istutinkin jotakin pitkästä aikaa. Punahattu kuuluu ihan ehdottomiin lempikukkiini. Paahteiseen ja hiekkamultaiseen kukkapenkkiin ne sopivat sinipiikkiputkien ja tulikukkien kanssa kuin nenä päähän loppukesää sulostuttamaan. Ihana tanakkavartinen neitoperhoimuri, jota piti saada lisää. Näitä on ollut enemmänkin joskus, mutta ovat hävinneet, vain muutama on jäljellä. 

Niiden tieltä iso osa idänunikoista sai lähteä. En tykkää siitä perinteisestä kirkkaanoranssista ja valkoinen sateenarka "Royal Wedding" on jo monena kesänä ollut kukinnaltaan rumanlikainen. Vain Patty's Plum saa jäädä tähän penkkiin. Punahattuja (Echinacea Purpurea) tuli vähän hamstrattua Viherlassilasta. Ihan tavallista, muutama "Magnus", valkoista lajiketta "Purity" ja sitten lupaavalta kuullostava lajike "Raspberry Tart".  Tämän pitäisi olla hieman matalampi kuin perinteiset ja niinhän se tuon kuvan perusteella näyttääkin olevan. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Vai tuleeko mitään.

Mutta en oikein tiedä, mitä ajatella siitä, että viime vuonna istuttamani syyshohdekukat kukkivat jo nyt, niinkuin muuten tulikukatkin....

Erkkerin kukkalaatikot ovat parhaassa terässä, vaikka en kyllä yhtään tykkääkään tuosta melkein mustasta petuniasta. Mutta kun sellaiset siemenet kerran tuli tilattua ja taimet kasvatettua, niin täytyyhän niiden saada kukkia. Liian draamaqueenit minun makuuni. Tähän paahteeseen kasvattelen joka kevät petuniaa ja lobeliaa, tänä vuonna ostin mukaan yhden dianan, joka onkin ryöpsähtänyt komeaan kukintaan.

Ennen vähän vieroksuin samettikukkia. Myönnän, että pidin niitä sellaisina mummojen kukkina, mutta ehkä olen itse tulossa nyt mummoksi, kun nekin kelpaavat. Tänä vuonna kasvattelin kasvihuoneeseen johtavan polun varteen ison määrän samettikukkaa. Lajikkeet olivat sitruunankeltainen Alaska, vaalean vaniljainen Snowdrift ja mahonkiin menevä Konstanze. Sekaan tuikin keväällä krassin siemeniä. Saavat sieltä sitten loppukesää kohti työntyä polulle ja voilá... loppukesän polku a la Monet on valmis.

Ensimmäinen kosmoskukkakin on avannut kukkansa. Kaunis Bicolor Pink.

Vielä jaksaa sinnitellä särkynyt sydän muutaman sydämen voimin. 

Kun tulen mökiltä seuraavan kerran, ne ovat varmaankin poissa, nyyh.