lauantai 5. huhtikuuta 2014

Haaveena karvainen kaksimetrinen

Ja kysehän on tietysti kiiviköynnöksestä. Ostin nimittäin kevättalvella Prismasta muutaman italialaisen luomukiivin ja ajattelin tänä keväänä kokeilla kiivin kasvatusta siemenestä. Aloitin vanhan harrastukseni toissa keväänä ja silloin kylvetty sitruuna voi hyvin ja kasvaa.
Ja tuo taustalla oleva miniappelsiinipuu on viime kevään löytö paikallisesta Ikeasta. Maksoi alle kympin ja oli silloin täynnä ihanan tuoksuisia appelsiininkukkia ja hedelmiä. Hedelmiä piisaa vieläkin ja kukkiakin näyttäisi taas olevan tulollaan. Tuo meidän erkkeri ikkunoineen on kyllä yliveto kasvien talvettamisessa. Otan sen kyllä kohta kokonaan viherhuonekäyttöön...



Viime keväänä innostuin sitten kylvämään mangoa, avokadoa, papaijaa ja kärsimyshedelmää. Kaikki itivät, hengissä ovat mango ja avokado. Kärsimyshedelmän menetin huonolla hoidolla ja papaijat tekivät joukkoitsemurhan yks kaks hetken kasvettuaan.

Mango ja avokado
Tänä keväänä vuorossa siis kiiviköynnös ja viikuna (joka ei ole itänyt vielä). Vasta pieniä sirkkalehtiä, mutta näen jo itseni poimimassa itse kasvatettuja vitamiinipommeja :-)



Ehkä kokeilen kiivin kasvatusta isossa ruukussa ja kasvihuoneessa, mutta en oikein vielä ymmärrä, mitä teen sitten syksyllä sen köynnöksen kanssa. Ja sitä, että pitääkö hedelmien toivossa saada siemenestä sekä tyttöjä että poikia. Ja mistä ne sitten erottaa. Ja ja ja.. Onneksi on aikaa googlailla. Huh.


4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisia kokeiluja ! Tulee mieleeni kouluvuosina kasvattamani pähkinät, ootko kokeillut jo sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinöitä en ole kokeillut, vielä. Mutta muistan lapsena poimineeni pähkinöitä Kangasalla yhdestä lähellä kasvaneesta pähkinälehdosta. Ne olivat hyviä, mutta lieneekö sekin lehto jo jyrätty asuntojen alle. Pitäisi oikein mennä katsomaan.

      Poista
  2. Hedelmien kasvattelu on kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, vaikka ihan amatööri vielä olenkin. Ihmeen hyvin ne siemenet itävät.

      Poista