EI VOI OLLA TOTTA!

En voinut vastustaa kiusausta, vaan ponkaisin pihalle kaiken tämän jouluhässäkän keskellä. Ihanan vihreä joulu! Ja mikä siellä odottikaan. Yksi jouluruusuistani on pukannut juuri jouluksi kaksi nuppua.  Luulin, että tällaista voi tapahtua vain Englannissa, jos aina sielläkään. Melkein itken onnesta. Tämän parempaa joululahjaa ei voi saada. Voi kun se aukaisisi vielä nuppunsakin.

Helleborus Niger

Joka vuosi ostan yhden jouluruusun jouluksi. Istutan sen sitten pihaan varhain keväällä ja melkein kaikki ovat jääneet henkiin ja kukkineetkin, tosin vasta keväällä. Mutta tämän veijarin on pakko olla vuosi sitten keväällä istutettu. Se ei kukkinut keväällä, mutta sillä oli tosiaankin ihan muuta mielessä :-)

Tämä yksilö viihtyy näillä keleillä mainiosti ulkona ja pääsee sitten keväällä pihamultiin.

Vielä ehtii!

En ollut uskoa aamulla silmiäni, kun vilkaisin takapihalle. Mitä ihmeen vaaleansinistä tuolla näkyy? Eihän siellä pitäisi olla kuin Arabellaa ja valkoisia ruusuja...Tai siis olihan siellä joskus vaaleansininen kärhö  mutta luulin sen jo kuolleen, sillä sitä ei ole enää näkynyt pariin kesään. Mutta she's back! Ja lykännyt vuoden ensimmäiset kukkansa juuri, kun iltapäivälehdet povaavat ensi viikolle räntää.

Siis nämä kärhöt voivat tosiaan hävitä hetkeksi ja palata taas. En ollut edes huomannut, että siellä Arabella-viidakon keskellä lonkeroitaan kaariporttiin ulotteli tämä laventelinsininen ihanuus.. Melkein olin varma, että tämä olisi viinikärhö Minuet, mutta nyt en ole enää varma., muistanko oikein. Oikeastaan ihan sama, sillä tämähän on kuitenkin ihan mahtavaa.

Ensimmäisen kukkansa on avannut myös hansaruusu. Se kun kuivahti täysin kevättalvella ja jouduin sen leikkaamaan tapeille keväällä. Hansaruusuhan on ihan tavis, mutta minä kyllä tykkään ja olen iloinen edes tästä yhdestä kukasta. Jospa ensi kesänä sitten enemmän:-)

Kruunukärhöthin ovat innostuneet pukkaamaan myöhäisiä kukkia.

Lopuksi myöhäisiä New Dawneja villiviinin seassa ja keijunkukkia taustallaan  korallikanukoita upeassa syysmekossa.

Murhanhimoa ja mansikoita

Kuullostaa ihan Agatha Christieltä, mutta on viattomampaa. Tein tänään pitkästä aikaa täydellisen heräteostoksen. Töistä palatessa nimittäin otin kuin otinkin mukaani yhden kukkakaupan edessä roikkuvan kannukasvin. Olin sitä jo töihin mennessä katsellut ja päätin miettiä vielä. Mutta sitten murhanhimo voitti! Oli niin tuoreen ja viriilin näköinen kasvi, että en voinut vastustaa. Kysyin kauppiaalta, syökö tämä banaanikärpäsiä;-)Siis näitä elo-syyskuun "suloisia" pikkuveijareita, joita on taas ollut liikkeellä pilvin pimein.

Kannukasvi

Aika haastava hoidettavahan tämä kaiketi ilman terraariota sun muita hienouksia on, mutta aion kokeilla. Googlailemalla sain vahvistusta omille aavistuksilleni eli tasaisesti kosteutta ja paljon suihkuttelua. Ainakin orkideat viihtyvät tällä pienellä kukkaikkunallani mainiosti ilman erityisempää hoitoa, mutta tuo jatkuvan kastelun tarve tulee olemaan haaste.

Ensimmäisen kerran kun komeutta suihkuttelin, niin huomasin, että joku oli laittanut suihkupulloon jotakin saippuavettä. Vai oliko se sittenkin itse sekoittelemaani keväistä toluvettä?No, enpä juuri ole kesän aikana huonekasveja suihkutellut. Toivottavasti kasvini ei vetänyt niistä parista tujauksesta hernettä kannuunsa.

Meneppäs katsomaan, mitä tuolla kannun pohjalla on!

Meillä on muuten näköjään alkanut mansikka-aika, aika myöhäinen lajike...Raakileita ja kukkiakin riittää vielä. 

Rastaat ovat ihme kyllä jättäneet syysmansikkani rauhaan. Niillä on ollut ilmeisesti tarpeeksi tekemistä tässä...

Pihalla oli mahtava keli pikku pihahommille. Lähinnä siivoilin pelargoneja ja muuta sellaista pientä mukavaa puuhastelua. Huomenna menen Aamulehden peräkonttikirppikselle Tampereen  Keskustorille myyjän ominaisuudessa, kun tuo arpa suosi.  Ja sääkin tulee suosimaan tätä megakirppistä. Kivaa!

Herbsfreudeja

Nyt on jalokurjenpolveni "Rozanne" löytänyt paikkansa ja viihtyy selvästi. Tässä sen taas näkee, että oikealla ja kasville sopivalla kasvupaikalla on merkitystä. Ostin kaksi taimea varmaankin jo 4-5 vuotta sitten Turun Kauppilan perennojen syysloppuunmyynnistä, Ne ovat kyllä säilyneet ja kasvaneet parissakin paikassa. Mutta aika vaatimatonta on ollut ja on tuntunut jäävän haaveeksi se taimistolla lupailtu pitkä kukinta ja matala maanpeitemäinen kasvusto.

No, tänä keväänä tein sitten vielä yhden siirron, kun tarvitsin aluskasvia "Adelaide Hoodless" ruusulle, jonka myös siirsin liian kuivasta paikasta pois. Kaivoin ylös ne kaksi taimea jostakin pikkusydämien sun muiden alta ja vielä reippaasti jaoin molemmat taimet ties kuinka moneen  osaan. Ja jestas, nythän ne ovat kasvattaneet yhdessä kesässä tällaisen kasvuston ja kukkineet heinäkuulta lähtien, eikä loppua näy. Kasvusto on matalahko ja kompakti,  eivätkä kukat harota. Tämä toimisi hienosti myös yksittäisenä kasvina esimerkiksi kivikossa.

Pakko oli taas kerran kuvata myös Louise Bugnetin nuppu. On se niin hurmaava ja vielä tuollaisessa aamukasteessa, kuten tuo kasvihuoneen lasin takana  kurkotteleva puolitoistametrinen kosmoskukkakin. Edessä muuten meidän vanhojen runkopatjojen jouset, kivasti ovat ruostuneet.

Herbstfreudekin on alkanut punastumaan. Kuvittelenko vain, että aikaisemmin kuin muina vuosina? Saataisiinko siis kerrankin kunnon kukinta?

Kiinankärhö on päättänyt valita toisen suunnan...Mitäpä sitä valmiita polkuja kulkemaan, kun voi kerran kunnolla kurottaa...

Mutta suurin kaikista iloista, oikea überherbstfrude,  oli karkuri-Lillin kotiinpaluu viiden vuorokauden reissun jälkeen. Neitiä itseään ei asia tuntunut milllään muotoa hetkauttavan, mutta meillä muilla perheenjäseillä oli ihan suunnaton voimat vievä huoli ja murhe. Sieltä hän sitten tuli vatsa pullottaen, lämpimänä ja hyväntuoksuisena ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meidän mieliksi meni kokeilemaan, vieläkö mahtuu omaan kiipeilytelineen koppiinsa. Mahtui, sippoinen kun on:-) Lilli.......

Kaatosateen jälkeen paistoi aurinko

Pihakierros mahdottoman rankan sateen jälkeeen ilmestyneessä ujossa auringonpaisteessa. Päällä sadetakki ja jalassa Nokian kumisaappaat.

Pionin kasvattaminen siemenestä vaatii kärsivällisyyttä ja hyvää muistia, sillä syksynä kylvetyt siemenet kasvattavat ensimmäisenä keväänä vasta juuren, eikä mitään tule maan pinnalle ennen kuin toisena keväänä. Mutta nämä juuri kypsyneet ihanan mustat pionin siemenet aion kuitenkin kylvää. Muistan sitten tai en, eipä ole mitään hävittävää. Olen joskus kylvänyt tiettyjen ruusupuskien alle ja kyllä sieltä parin vuoden päästä on pikkuruinen pionin taimi noussut. Yhden pallaksenpionin olen siemenestä kasvattanut ja kukintaan taisi mennä ainakin neljä vuotta. Mutta me puutarhurithan olemme tunnetusti kärsivällistä sakkia;-) Ai niin, ja keväällä löysin paikalliselta taimistolta kaukasianpionin siemeniä ja nekin laitoin multaan jo keväällä.

Hienoa oli myös löytää nämä melkein unohtumaan päässeet sinivaleunikon (kyllä!) taimet. Keväällä nämä kylvin ja jossakin vaiheessa istutin pikkutaimet maahan kasvamaan, kun tuo taimipottien kastelu alkoi stressaamaan. Ja totta tosiaan, hengissä on kahdeksan sinivaleunikon taimea. Ikinä milloinkaan en ole näin pitkälle päässyt. Nyt pitää sitten keksiä, miten nämä saisi selviämään talven yli, varmaan jotakin talvisuojausta tarvitsevat. Voisikohan tämä vihdoin onnistua..?

Keväällä istuttehuin syysvuokkoihin oli tullut kukkia. Aika ujoja ja mataliahan nämä vielä ovat, mutta aika näyttää, toteutuuko haave isosta syysvuokkopuskasta. Sen tiedän, että helppoa ei tule olemaan, mutta yrittänyttä laiteta vai miten se nyt menikään.

Osa ruusuista pukkaa nuppua yhä vaan. Pinkki neilikkaruusu on vasta aloittanut kukintansa. Tänä vuonna se tulee jäämään vaatimattomaksi, sillä koko pensaan jouduin leikkaamaan ihan alas keväällä. Blanc Double de Coubert selvisi hengissä noin kymmenestä siirrosta ja on nyt saanut vihdoin ja viimein ressukka juurtua paikoilleen. Kukinnasta ja terveen vihreistä lehdistä olen siis päässyt nauttimaan.

Neilikkaruusu Pink Grootendorst

Rosa Blanc Double de Coubert

Tämähän on silkkaa hitchcockia!

Pihassani kasvaa kolme omenapuuta: yksi valkeakuulas, yksi Samo ja yksi keltakaneli. Keltakaneli joutui muutama vuosi sitten vesimyyrien hyökkäyksen kohteeksi ja ne ilkimykset söivät käytännöllisesti katsoen puolet sen ojanpuoleisesta juuristosta. Puu on siitä lähtien ollut kallellaan ojaan päin, mutta oli sen verran suuri kuitenkin, että selvisi ja tekee omenoita.

Valkeakuulas viettää selvästi välivuotta, sillä viime vuonna sen oksat notkuivat omenoita maahan asti, Tänä vuonna omenat voi laskea kahden käden sormilla. Samo sen sijaan notkuu omenoita ja niistä aloin eilen keitellä jo omenasosetta talven paahtoleipien painikkeeksi.

Ensimmäinen satsi menossa pakkaseen ja tänään on jatkettava, sillä aivan järkyttävän suuri rastasparvi on omenoiden kimpussa. Nokkivat palan sieltä ja palan täältä, pudottavat omenan ja eikun seuraavalle. Grrrr...Ja tulevat hätistelyn jälkeen heti takaisin. Niitä lehahti tuosta viereisestä metsän reunasta  valehtelematta ainakin sadan, todennäköisesti tämän kesän poikasten, parvi, kun vähän käsiäni läpsyttelin ja uhosin. Silkkaa hitchcockia sanon minä. Nyt ei auta muuta, kuin laittaa sosepata porisemaan ja Kinuskikissan iiiihana Apple Pie on myös ihan must!

Niin ja pakkohan se on myöntää, että kesä alkaa olla ohi ja edessä on siirtyminen syksyyn. Pihassa toki kukkii vielä. Kehäkukkien siemeniäkin kylvin keväällä multaan, mutta kovin montaa kukkaa ei ilmaantunut, ainakaan multaan...

Hyvät ja huonot uutiset

Jo lyhyellä postilaatikkokäynnillä tien toiselle puolen voi havainnoida loppukesän ihmeitä, ainakin jos tekee vielä mutkan talon taakse. Tällä kertaa löytyi tietysti paljon ilon aiheita, mutta myös pari ei niin hyvää pihauuutista.

Ensin hyvät uutiset. Etupihan pallohortensiat ovat muutaman vuoden niukahkon kukinnan jälkeen vihdoinkin räjähtäneet loistoon ja kasvuun. Jo viime kesänä olivat tosi komeat, mutta nyt superkomeat. Viime kesän kukinnan laitoin sateisen kesän piikkiin,  mutta tähän kukkaloistoon voisin tottua helposti. Olisiko se sitten niin, että pallohortensioilla juurtuminen ja paikalleen asettuminen vaan vie enemmän aikaa. En tiedä, mutta kyllä ovat komeita ja kukinnot valtavia. Tämä superisokukkainen on Annabelle, mutta seassa kasvaa näköjään yksi ihan normaalikukkainenkin. Hmm...Mulle on myyty Annabellena yksi tavis...

Kevättalvesta lähtien tyhjentelin kahvinporot näiden ja jaloangervojen juurelle, joten olisiko se salaisuus siinä? Tiedä sitten, mutta ovat kyllä ihan ehdottomia loppukesän kukkijoita. Nämä leikkaan keväällä reilulla kädellä, kuten olen lukenut suositeltavan.Ja silloin tällöin ovat jänöjussitkin ehtineet ensin.

Hydrangea Arborences "Annabelle"

Ruusuista Therese Bugnet ja etenkin sisarensa Louise Bugnet jaksavat avata kukkiaan ja kehittää uusia nuppuja. Nämä lajikkeet ovat kyllä pensasruusujen parhaimmistoa. Kestäviä ja pitkään kukkivia, terveitä lajikkeita. Valkoiset kukat kestävät myös hyvin sadetta, toisin kuin jotkut kerrotut hienohelmat (kuten mun Madame Boll) Hyvä, että Louise Bugnetia saa nykyään jo Suomestakin. Omani hankin jo vuosia sitten Ruotsista ja hyvin ovat viihtyneet. Paitsi se yksi, jonka juuret vesimyyrä pisteli poskeensa viitisen vuotta sitten ja samalla kertaa menivät myös kahta lukuun ottamatta kakki etupihan ruusuaidan Therese Bugnetitkin. En halua moista enää muistella, mutta muistelenpas nyt kuitenkin.

Ruusu Therese Bugnet

Ruusu Louise Bugnet

Säleikkövilliviini on alkanut punertua, joten huippuhetket alkavat olla käsillä. Joku syksy ruska onnistuu paremmin ja joskus sitten vaan huonommin. Mutta nyt näyttää lupaavalta. Tässä kauniissa harmoniassa viinikärhö Julia Correwonin kanssa.

Yllätykset pihassa ovat aina hauskoja! Niin vain nuo anisiisot tuohon ilmestyivät ruusun juurelle. Löysin joskus heinäkuun alussa tänä keväänä itäneet taimet rikkaruohojen seasta. Tein niille vähän tilaa ja nyt ne kukkivat. Kotimaiset kasvikset -sivustolla anisiisosta sanotaan näin kauniisti: "Anisiiso maistuu nimensä mukaisesti raikkaasti anikselle. Sen kauniita kukkia voi käyttää ruokien koristeluun". En ole kasvia juuri muuhun kuin koristetarkoitukseen käyttänyt, mutta ehkä tästä vois kerätä teeaineksia. Ne siementävät hyvin ja ilmeisetsi siemenet myös säilyvät itämiskykyisenä useamman vuoden. Usein säilyvät talvenkin yli. Joten kai tähän on vain jostain mullan mukana vanhoja siemeniä eksynyt ja kun ovat paikan hyväksi todenneet, niin mikä ettei. Kauniita yllätyksiä minulle ja perhosille.

Anisiiso Agastache foeniculum
.

Loppukesään kun jaksaa odottaa, niin myös kevään esikasvatuspuuhat palkitaan. Kalpeankeltaiset asterit  ja marjaisat kosmoskukat ovat parhaassa kukinnassaan. Nyt ei sitten mitään pakkasia, niin näistä saa nauttia myöhään syksylle,

Kiinanasteri "Matador"

Cosmos Bipinnatus "Double Click Cranberry"

Ja sitten ne huonot uutiset. Olen menettämässä kaksi puuta, rusokirsikan etupihalla ja helmiorapihlajan takapihalla. Rusokirsikka on tehnyt hidasta, oksa oksalta lähenevää kuolemaa jo useamman vuoden. Kaikki lähti ilmeisesti liian aurinkoisena keväisenä päivänä haljenneesta rungosta. Ja käviväthän ne hemmetin vesimyyrät kalvamassa tämänkin juuria. Istutin siihen viereen vuosi sitten keväällä itäneen hevoskastanjan taimen, joten sitä nyt sitten odotellessa...

Helmiorapihlajasta taas repesi toissa talven "lumivyöryssä" yksi iso oksa ja ilmeisesti siitä sitten joku sieni tai tauti luikahti sisään. Eipä siinä enää taida olla kuin yksi oksa hengissä, joten tämä muotopuoli on ensi keväänä mennyttä kalua. Harmittaa, sillä sen kukinta on kaunis ja se on ollut muuten täysin kestävä. Ehkä istutan siihen uuden puun ensi keväänä tai sitten jätän tämän rangan tähän tönöttämään ja istutan juurelle jonkun kärhön. Saapi nähdä.

Mutta en lopeta huonoihin uutisiin. Huhtikuussa Hulluilta Päiviltä ostettu kympin laventeli on kukkinut koko kesän ruukussa ja sen kuin vain jatkaa. Takana kalpeankeltainen pensashanhikki "Limelight"

Suutari pysyköön vedessä...

Vielä mieli hinkuu mökille ja sinnehän sitä sitten lähdettiin koko perheen voimin. Keräilemään voimia ja silleen, kun oli menneellä viikolla kaikenlaista. Uuden koulun aloittamista, isoa mielipahaa ja sen sellaista tunnekuohua. Mökkiunta ei mikään voita ja aamulla kaikki näyttikin jo paljon valoisammalta.

 Katiskasta löytyi tällainen rontti. Jestas, emme sitä ensin tunnistaneet, mutta suutariksi tämä paljastui. Kala meni maalla heti ihan veltoksi, toisin kuin sinnikkäästi pomppivat ahvenet. Siinä se vaan pällisteli ja me pällistelimme sitä. Päästimmekin kuvauksen jälkeen kaverin vapaaksi, sillä se ei näyttänyt  kovin herkulliselta... 

Nämä iloiset kaverukset pyörivät puunrunkoa pitkin spiraalina eri suuntiin, toinen ylös ja toinen alas, ja pitivät hauskaa sätkätystä. Olisivatko olleet tämän kesän poikasia  ja kai ne leikkivät. Kunnes sitten huomasivat minut. Salamannopea jähmettyminen, nyt liikkumatta! Ja hetken kuluttua kipaisu ylemmäs oksalle. Sieltä olikin sitten turvallisempaa tutkiskella kamerani linssiä. Vekkuleita kavereita:-)

Vieläkin näppejä polttelee

Mikään varsinainen chiliharrastaja en ole, mutta kasvattelen kyllä joka vuosi kasvihuoneessa muutaman chilin taimen omatekoista chilijauhetta varten. Hyvä  lajike chilijauheeseen on Aji Amarillo, jota löytyy nyt kasvihuoneessa muutaman vuoden tauon jälkeen, kasvatettuna viime kesänä Chilifesteiltä ostettujen Amarillojen siemenistä. Toisena lajikkeena on tänä vuonna Cayenne Long Slim. Näitä siemeniä nyt vaan sattui olemaan varastossa helmikuussa, kun  kylvöinto kävi sietämättömäksi. Chilien kasvatuksessa on nimittäin se hyvä puoli, että kylvöt voi ja kannattaa tehdä jo helmikuun puolessa välissä.

Chilejä punertuu nyt tasaiseen tahtiin ja meneillään olevien Tampereen Chilifestien kunniaksi laitoin tänään kuivuriin ensimmäisen satsin. Annan chilien yleensä kuivahtaa muutaman päivän huoneenlämmössä, sitten halkaisen ne ja poistan siemenet sun muut ylimääräiset röhnät. Sitten vaan kuivuriin. Omani on tällainen useampi vuosi sitten hankittu Evermat-kuivuri, mutta tokihan nämä huoneenlämmössäkin kuivuvat. Joskus aikoinaan kuivailin näitä myös pyykkien kuivatuskaapissa ja saunan lauteilla. Usein annan chilien vielä jälkikuivua ihan rutikuiviksi huoneenlämmössä. Kyllä sen sitten tuntee, kun ovat rapsahtavan kuivia. Lopuksi sitten vaan tehosekoittimeen ja kaasua... Ja voila, talven intialaisherkkujen luomuchiljauheet on varmistettu.

Hanskoja ei ollut, joten aamuisesta puuhasta vieläkin näppejä polttelee. Ja täytyy muistaa, ettei hiero silmiään. Kerran tai kaksi jo unohdin...