perjantai 20. syyskuuta 2013

Vielä ehtii!

En ollut uskoa aamulla silmiäni, kun vilkaisin takapihalle. Mitä ihmeen vaaleansinistä tuolla näkyy? Eihän siellä pitäisi olla kuin Arabellaa ja valkoisia ruusuja...Tai siis olihan siellä joskus vaaleansininen kärhö  mutta luulin sen jo kuolleen, sillä sitä ei ole enää näkynyt pariin kesään. Mutta she's back! Ja lykännyt vuoden ensimmäiset kukkansa juuri, kun iltapäivälehdet povaavat ensi viikolle räntää.

Siis nämä kärhöt voivat tosiaan hävitä hetkeksi ja palata taas. En ollut edes huomannut, että siellä Arabella-viidakon keskellä lonkeroitaan kaariporttiin ulotteli tämä laventelinsininen ihanuus.. Melkein olin varma, että tämä olisi viinikärhö Minuet, mutta nyt en ole enää varma., muistanko oikein. Oikeastaan ihan sama, sillä tämähän on kuitenkin ihan mahtavaa.




Ensimmäisen kukkansa on avannut myös hansaruusu. Se kun kuivahti täysin kevättalvella ja jouduin sen leikkaamaan tapeille keväällä. Hansaruusuhan on ihan tavis, mutta minä kyllä tykkään ja olen iloinen edes tästä yhdestä kukasta. Jospa ensi kesänä sitten enemmän:-)


Kruunukärhöthin ovat innostuneet pukkaamaan myöhäisiä kukkia.


Lopuksi myöhäisiä New Dawneja villiviinin seassa ja keijunkukkia taustallaan  korallikanukoita upeassa syysmekossa.


2 kommenttia:

  1. Ihana yllätys tuo kärhö ! Ei kannata luopua tosiaan heti toivosta, saapa nähdä ilmestyykö mun lumikärhöni, joka hävisi tänä vuonna. Minuet tuo ei taida olla, mutta onpa kaunis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei taida olla Minuet, mutta olisiko Blekitny Aniol? Sen muistan, että viinikärhö se on. Kun en edes muita juuri harrasta:-) Olin jo unohtanut, kuinka ihana tuo onkaan.

      Poista