Tämähän on silkkaa hitchcockia!

Pihassani kasvaa kolme omenapuuta: yksi valkeakuulas, yksi Samo ja yksi keltakaneli. Keltakaneli joutui muutama vuosi sitten vesimyyrien hyökkäyksen kohteeksi ja ne ilkimykset söivät käytännöllisesti katsoen puolet sen ojanpuoleisesta juuristosta. Puu on siitä lähtien ollut kallellaan ojaan päin, mutta oli sen verran suuri kuitenkin, että selvisi ja tekee omenoita.

Valkeakuulas viettää selvästi välivuotta, sillä viime vuonna sen oksat notkuivat omenoita maahan asti, Tänä vuonna omenat voi laskea kahden käden sormilla. Samo sen sijaan notkuu omenoita ja niistä aloin eilen keitellä jo omenasosetta talven paahtoleipien painikkeeksi.

Ensimmäinen satsi menossa pakkaseen ja tänään on jatkettava, sillä aivan järkyttävän suuri rastasparvi on omenoiden kimpussa. Nokkivat palan sieltä ja palan täältä, pudottavat omenan ja eikun seuraavalle. Grrrr...Ja tulevat hätistelyn jälkeen heti takaisin. Niitä lehahti tuosta viereisestä metsän reunasta  valehtelematta ainakin sadan, todennäköisesti tämän kesän poikasten, parvi, kun vähän käsiäni läpsyttelin ja uhosin. Silkkaa hitchcockia sanon minä. Nyt ei auta muuta, kuin laittaa sosepata porisemaan ja Kinuskikissan iiiihana Apple Pie on myös ihan must!

Niin ja pakkohan se on myöntää, että kesä alkaa olla ohi ja edessä on siirtyminen syksyyn. Pihassa toki kukkii vielä. Kehäkukkien siemeniäkin kylvin keväällä multaan, mutta kovin montaa kukkaa ei ilmaantunut, ainakaan multaan...

Hyvät ja huonot uutiset

Jo lyhyellä postilaatikkokäynnillä tien toiselle puolen voi havainnoida loppukesän ihmeitä, ainakin jos tekee vielä mutkan talon taakse. Tällä kertaa löytyi tietysti paljon ilon aiheita, mutta myös pari ei niin hyvää pihauuutista.

Ensin hyvät uutiset. Etupihan pallohortensiat ovat muutaman vuoden niukahkon kukinnan jälkeen vihdoinkin räjähtäneet loistoon ja kasvuun. Jo viime kesänä olivat tosi komeat, mutta nyt superkomeat. Viime kesän kukinnan laitoin sateisen kesän piikkiin,  mutta tähän kukkaloistoon voisin tottua helposti. Olisiko se sitten niin, että pallohortensioilla juurtuminen ja paikalleen asettuminen vaan vie enemmän aikaa. En tiedä, mutta kyllä ovat komeita ja kukinnot valtavia. Tämä superisokukkainen on Annabelle, mutta seassa kasvaa näköjään yksi ihan normaalikukkainenkin. Hmm...Mulle on myyty Annabellena yksi tavis...

Kevättalvesta lähtien tyhjentelin kahvinporot näiden ja jaloangervojen juurelle, joten olisiko se salaisuus siinä? Tiedä sitten, mutta ovat kyllä ihan ehdottomia loppukesän kukkijoita. Nämä leikkaan keväällä reilulla kädellä, kuten olen lukenut suositeltavan.Ja silloin tällöin ovat jänöjussitkin ehtineet ensin.

Hydrangea Arborences "Annabelle"

Ruusuista Therese Bugnet ja etenkin sisarensa Louise Bugnet jaksavat avata kukkiaan ja kehittää uusia nuppuja. Nämä lajikkeet ovat kyllä pensasruusujen parhaimmistoa. Kestäviä ja pitkään kukkivia, terveitä lajikkeita. Valkoiset kukat kestävät myös hyvin sadetta, toisin kuin jotkut kerrotut hienohelmat (kuten mun Madame Boll) Hyvä, että Louise Bugnetia saa nykyään jo Suomestakin. Omani hankin jo vuosia sitten Ruotsista ja hyvin ovat viihtyneet. Paitsi se yksi, jonka juuret vesimyyrä pisteli poskeensa viitisen vuotta sitten ja samalla kertaa menivät myös kahta lukuun ottamatta kakki etupihan ruusuaidan Therese Bugnetitkin. En halua moista enää muistella, mutta muistelenpas nyt kuitenkin.

Ruusu Therese Bugnet

Ruusu Louise Bugnet

Säleikkövilliviini on alkanut punertua, joten huippuhetket alkavat olla käsillä. Joku syksy ruska onnistuu paremmin ja joskus sitten vaan huonommin. Mutta nyt näyttää lupaavalta. Tässä kauniissa harmoniassa viinikärhö Julia Correwonin kanssa.

Yllätykset pihassa ovat aina hauskoja! Niin vain nuo anisiisot tuohon ilmestyivät ruusun juurelle. Löysin joskus heinäkuun alussa tänä keväänä itäneet taimet rikkaruohojen seasta. Tein niille vähän tilaa ja nyt ne kukkivat. Kotimaiset kasvikset -sivustolla anisiisosta sanotaan näin kauniisti: "Anisiiso maistuu nimensä mukaisesti raikkaasti anikselle. Sen kauniita kukkia voi käyttää ruokien koristeluun". En ole kasvia juuri muuhun kuin koristetarkoitukseen käyttänyt, mutta ehkä tästä vois kerätä teeaineksia. Ne siementävät hyvin ja ilmeisetsi siemenet myös säilyvät itämiskykyisenä useamman vuoden. Usein säilyvät talvenkin yli. Joten kai tähän on vain jostain mullan mukana vanhoja siemeniä eksynyt ja kun ovat paikan hyväksi todenneet, niin mikä ettei. Kauniita yllätyksiä minulle ja perhosille.

Anisiiso Agastache foeniculum
.

Loppukesään kun jaksaa odottaa, niin myös kevään esikasvatuspuuhat palkitaan. Kalpeankeltaiset asterit  ja marjaisat kosmoskukat ovat parhaassa kukinnassaan. Nyt ei sitten mitään pakkasia, niin näistä saa nauttia myöhään syksylle,

Kiinanasteri "Matador"

Cosmos Bipinnatus "Double Click Cranberry"

Ja sitten ne huonot uutiset. Olen menettämässä kaksi puuta, rusokirsikan etupihalla ja helmiorapihlajan takapihalla. Rusokirsikka on tehnyt hidasta, oksa oksalta lähenevää kuolemaa jo useamman vuoden. Kaikki lähti ilmeisesti liian aurinkoisena keväisenä päivänä haljenneesta rungosta. Ja käviväthän ne hemmetin vesimyyrät kalvamassa tämänkin juuria. Istutin siihen viereen vuosi sitten keväällä itäneen hevoskastanjan taimen, joten sitä nyt sitten odotellessa...

Helmiorapihlajasta taas repesi toissa talven "lumivyöryssä" yksi iso oksa ja ilmeisesti siitä sitten joku sieni tai tauti luikahti sisään. Eipä siinä enää taida olla kuin yksi oksa hengissä, joten tämä muotopuoli on ensi keväänä mennyttä kalua. Harmittaa, sillä sen kukinta on kaunis ja se on ollut muuten täysin kestävä. Ehkä istutan siihen uuden puun ensi keväänä tai sitten jätän tämän rangan tähän tönöttämään ja istutan juurelle jonkun kärhön. Saapi nähdä.

Mutta en lopeta huonoihin uutisiin. Huhtikuussa Hulluilta Päiviltä ostettu kympin laventeli on kukkinut koko kesän ruukussa ja sen kuin vain jatkaa. Takana kalpeankeltainen pensashanhikki "Limelight"

Suutari pysyköön vedessä...

Vielä mieli hinkuu mökille ja sinnehän sitä sitten lähdettiin koko perheen voimin. Keräilemään voimia ja silleen, kun oli menneellä viikolla kaikenlaista. Uuden koulun aloittamista, isoa mielipahaa ja sen sellaista tunnekuohua. Mökkiunta ei mikään voita ja aamulla kaikki näyttikin jo paljon valoisammalta.

 Katiskasta löytyi tällainen rontti. Jestas, emme sitä ensin tunnistaneet, mutta suutariksi tämä paljastui. Kala meni maalla heti ihan veltoksi, toisin kuin sinnikkäästi pomppivat ahvenet. Siinä se vaan pällisteli ja me pällistelimme sitä. Päästimmekin kuvauksen jälkeen kaverin vapaaksi, sillä se ei näyttänyt  kovin herkulliselta... 

Nämä iloiset kaverukset pyörivät puunrunkoa pitkin spiraalina eri suuntiin, toinen ylös ja toinen alas, ja pitivät hauskaa sätkätystä. Olisivatko olleet tämän kesän poikasia  ja kai ne leikkivät. Kunnes sitten huomasivat minut. Salamannopea jähmettyminen, nyt liikkumatta! Ja hetken kuluttua kipaisu ylemmäs oksalle. Sieltä olikin sitten turvallisempaa tutkiskella kamerani linssiä. Vekkuleita kavereita:-)

Vieläkin näppejä polttelee

Mikään varsinainen chiliharrastaja en ole, mutta kasvattelen kyllä joka vuosi kasvihuoneessa muutaman chilin taimen omatekoista chilijauhetta varten. Hyvä  lajike chilijauheeseen on Aji Amarillo, jota löytyy nyt kasvihuoneessa muutaman vuoden tauon jälkeen, kasvatettuna viime kesänä Chilifesteiltä ostettujen Amarillojen siemenistä. Toisena lajikkeena on tänä vuonna Cayenne Long Slim. Näitä siemeniä nyt vaan sattui olemaan varastossa helmikuussa, kun  kylvöinto kävi sietämättömäksi. Chilien kasvatuksessa on nimittäin se hyvä puoli, että kylvöt voi ja kannattaa tehdä jo helmikuun puolessa välissä.

Chilejä punertuu nyt tasaiseen tahtiin ja meneillään olevien Tampereen Chilifestien kunniaksi laitoin tänään kuivuriin ensimmäisen satsin. Annan chilien yleensä kuivahtaa muutaman päivän huoneenlämmössä, sitten halkaisen ne ja poistan siemenet sun muut ylimääräiset röhnät. Sitten vaan kuivuriin. Omani on tällainen useampi vuosi sitten hankittu Evermat-kuivuri, mutta tokihan nämä huoneenlämmössäkin kuivuvat. Joskus aikoinaan kuivailin näitä myös pyykkien kuivatuskaapissa ja saunan lauteilla. Usein annan chilien vielä jälkikuivua ihan rutikuiviksi huoneenlämmössä. Kyllä sen sitten tuntee, kun ovat rapsahtavan kuivia. Lopuksi sitten vaan tehosekoittimeen ja kaasua... Ja voila, talven intialaisherkkujen luomuchiljauheet on varmistettu.

Hanskoja ei ollut, joten aamuisesta puuhasta vieläkin näppejä polttelee. Ja täytyy muistaa, ettei hiero silmiään. Kerran tai kaksi jo unohdin...

Pirteää pinkkiä

Loppukesän sävymaailma on pink and purple. Tosi hot pinkit syysleimut ja viileämmän violetinpunaiset värimintut hullaannuttivat sitruunaperhoset. Ne liihottelivat kukasta kukkaan, eivätkä millään meinanneet malttaa antautua kuvattaviksi.

Rantakukkaa kasvaa mökillä ihan luonnonvaraisena, mutta olen muutaman taimen siirtänyt kotipihaankin. Luonnonvaraiset kasvavat muuten selvästi matalampana kuin yksi jalostettu ostotaimi. Yhtä kaikki, molemmat kauniita. Tässä pitkään kukkivan espanjankurjenpolven parina.

Kanadalainen pensasruusu "John Cabot" seuranaan Arabella-kärhöä ja kaksiväristä syysleimua. Syysleimun pinkkihän on tietysti huolella valittu juuri oikeaksi ruusun sävyyn. Ei vaan, puhdasta sattumaa, mutta toimii.

Muutaman komean liljankin olen joskus istuttanut, en nyt vain muista koska...  Tuoksu on superraskas ja makea, kuin todella äitelä hajuvesi.

Kasvihuoneessa ei sitten enää pinkkiä ollutkaan, vaan syötävän hyvää punaista.Täytyy kyllä myöntää, että monen viikon mökkeily parinsadan kilometrin päässä ja kotona kasvihuone täynnä tomaatteja, paprikoita ja chilejä  ei ehkä ole se kaikkein järkevin yhdistelmä. Kun ne tosiaan tarvitsevat sitä vettäkin aika runsaasti, ja lannoitustakin. Mutta kun en vain keväällä pysty vastustamaan siemenpusseja ja sitä ihanaa esikasvatuksen riemua. Onneksi mulla on kuitenkin ihana naapuri, joka on käynyt kastelemassa.. kun itse olen vetelehtinyt laiturilla.

Yhä ylös yrittää

Köynnöksillähän pitäisi kai noin yleisesti ottaen olla joku tuki, mitä pitkin kiipeävät ylöspäin. Tänä vuonna aika moni köynnöksistäni kasvaa lähinnä ilman tukea tai sitten sopivasti tuen vieressä.

Mielenkiintoisin on ehdottomasti tämänvuotinen humala. Aiemmin humala on kasvanut kaariportissa, mutta se peijakas rämähti hajalle talvella ja uutta ei sitten hitaina hämäläisinä saatu hankittua, kunnes oli jo liian myöhäistä. Nyt se sitten on levittäytynyt ympäristöönsä tehokkaasti ja peittänyt alleen mm. taikinamarja-aidanpätkän. Kurottelee lonkeroitaan myös läheisiin viinimarjapuskiin ja lähistöllä olevaan pikkukaareen. 

Mutta herkästi sulassa sovussa tuoksuherneiden kanssa kiipeilee Clematis "Queen Mother", joka on täysin sulattanut sydämeni.

Kärhö Polish Spirit taas on vertikaalisuuden sijaan valinnut horisontaalisen linjan. Alla oleva kääpiöserbiankuusi kärsi pahan kerran viime talvesta ja jäi niin rumaksi muotopuoleksi, että tosiaan kaipasikin vähän puolalaista henkeä. Siellä se rumilus alla lymyilee.

"Purpurea Plena Elegansilla" on myös kiipeilytorni, mutta sekin on näköjään lähtenyt vaeltelemaan läheisiin kanukkapensaisiin.

Kruunukärhö Clematis Macropetala Rosy O'Grady taas ulottelee versojaan jo kohta kattotiilien väliin. On ihanainen pukannut muutaman loppukesän kukankin ja nuo siemenpähkylätkin ovat kyllä kauniita. Tämä on siementänytkin, sillä laitoin yhden siementaimen kasvamaan kesämajan oven pieleen ja ajattelin katsoa, mitä siitä tulee. No, siitä tuli juuri tällainen. Ja sen verran voimakaskasvuinen on siinä uudessa puolivarjon paikassaan tuoreessa maassa, että on nyt sitten romahtanut tuestaan alas.

Joku sentään kiipeilee oikeaoppisesti tukea pitkin ja kurottaa kurottaa yhä ylöspäin. Mme Julia Correvon seuranaan köynnösruusu New Dawn, joka sinnittelee hengissä vuodesta toiseen ilman talvisuojaa. Sitä aina ihmettelee näiden ruusunversojen kasvuvauhtia. Keväällä leikkaan tapeille ja parhaimpina syksynä pisimmillä versoilla on mittaa kolmatta metriä.

Vieressä kasvua kerää säleikkövilliviini, välillä säleikössä ja välillä sitten taas ei. 

Ja krassitkin alkavat totella ajatustani syksyisestä Monet-käytävästä kasvihuoneelle. Sieltä ne luikertavat-)

Kasvihuoneelle menevän polun päässä olevassa kaariportissa kasvaa tuoksuköynnöskuusama, mutta se kuivahti viime talvena maan rajaan asti ja keräilee nyt sitten uutta kasvua. Sen sijaan ohjailin noita vieressä kasvavan Samo-omenapuun painavia oksia portin päälle.

Lopuksi osallistumme Lillin kanssa  Naukulan kerhon viiksihaasteeseen. Viiksekäs kesätyttö Lilli toivottaa kaikille hyvää loppukesää ja toivottaa Pivin tervetulleeksi Lintukotoon.