Herbsfreudeja

Nyt on jalokurjenpolveni "Rozanne" löytänyt paikkansa ja viihtyy selvästi. Tässä sen taas näkee, että oikealla ja kasville sopivalla kasvupaikalla on merkitystä. Ostin kaksi taimea varmaankin jo 4-5 vuotta sitten Turun Kauppilan perennojen syysloppuunmyynnistä, Ne ovat kyllä säilyneet ja kasvaneet parissakin paikassa. Mutta aika vaatimatonta on ollut ja on tuntunut jäävän haaveeksi se taimistolla lupailtu pitkä kukinta ja matala maanpeitemäinen kasvusto.

No, tänä keväänä tein sitten vielä yhden siirron, kun tarvitsin aluskasvia "Adelaide Hoodless" ruusulle, jonka myös siirsin liian kuivasta paikasta pois. Kaivoin ylös ne kaksi taimea jostakin pikkusydämien sun muiden alta ja vielä reippaasti jaoin molemmat taimet ties kuinka moneen  osaan. Ja jestas, nythän ne ovat kasvattaneet yhdessä kesässä tällaisen kasvuston ja kukkineet heinäkuulta lähtien, eikä loppua näy. Kasvusto on matalahko ja kompakti,  eivätkä kukat harota. Tämä toimisi hienosti myös yksittäisenä kasvina esimerkiksi kivikossa.

Pakko oli taas kerran kuvata myös Louise Bugnetin nuppu. On se niin hurmaava ja vielä tuollaisessa aamukasteessa, kuten tuo kasvihuoneen lasin takana  kurkotteleva puolitoistametrinen kosmoskukkakin. Edessä muuten meidän vanhojen runkopatjojen jouset, kivasti ovat ruostuneet.

Herbstfreudekin on alkanut punastumaan. Kuvittelenko vain, että aikaisemmin kuin muina vuosina? Saataisiinko siis kerrankin kunnon kukinta?

Kiinankärhö on päättänyt valita toisen suunnan...Mitäpä sitä valmiita polkuja kulkemaan, kun voi kerran kunnolla kurottaa...

Mutta suurin kaikista iloista, oikea überherbstfrude,  oli karkuri-Lillin kotiinpaluu viiden vuorokauden reissun jälkeen. Neitiä itseään ei asia tuntunut milllään muotoa hetkauttavan, mutta meillä muilla perheenjäseillä oli ihan suunnaton voimat vievä huoli ja murhe. Sieltä hän sitten tuli vatsa pullottaen, lämpimänä ja hyväntuoksuisena ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Meidän mieliksi meni kokeilemaan, vieläkö mahtuu omaan kiipeilytelineen koppiinsa. Mahtui, sippoinen kun on:-) Lilli.......

Kaatosateen jälkeen paistoi aurinko

Pihakierros mahdottoman rankan sateen jälkeeen ilmestyneessä ujossa auringonpaisteessa. Päällä sadetakki ja jalassa Nokian kumisaappaat.

Pionin kasvattaminen siemenestä vaatii kärsivällisyyttä ja hyvää muistia, sillä syksynä kylvetyt siemenet kasvattavat ensimmäisenä keväänä vasta juuren, eikä mitään tule maan pinnalle ennen kuin toisena keväänä. Mutta nämä juuri kypsyneet ihanan mustat pionin siemenet aion kuitenkin kylvää. Muistan sitten tai en, eipä ole mitään hävittävää. Olen joskus kylvänyt tiettyjen ruusupuskien alle ja kyllä sieltä parin vuoden päästä on pikkuruinen pionin taimi noussut. Yhden pallaksenpionin olen siemenestä kasvattanut ja kukintaan taisi mennä ainakin neljä vuotta. Mutta me puutarhurithan olemme tunnetusti kärsivällistä sakkia;-) Ai niin, ja keväällä löysin paikalliselta taimistolta kaukasianpionin siemeniä ja nekin laitoin multaan jo keväällä.

Hienoa oli myös löytää nämä melkein unohtumaan päässeet sinivaleunikon (kyllä!) taimet. Keväällä nämä kylvin ja jossakin vaiheessa istutin pikkutaimet maahan kasvamaan, kun tuo taimipottien kastelu alkoi stressaamaan. Ja totta tosiaan, hengissä on kahdeksan sinivaleunikon taimea. Ikinä milloinkaan en ole näin pitkälle päässyt. Nyt pitää sitten keksiä, miten nämä saisi selviämään talven yli, varmaan jotakin talvisuojausta tarvitsevat. Voisikohan tämä vihdoin onnistua..?

Keväällä istuttehuin syysvuokkoihin oli tullut kukkia. Aika ujoja ja mataliahan nämä vielä ovat, mutta aika näyttää, toteutuuko haave isosta syysvuokkopuskasta. Sen tiedän, että helppoa ei tule olemaan, mutta yrittänyttä laiteta vai miten se nyt menikään.

Osa ruusuista pukkaa nuppua yhä vaan. Pinkki neilikkaruusu on vasta aloittanut kukintansa. Tänä vuonna se tulee jäämään vaatimattomaksi, sillä koko pensaan jouduin leikkaamaan ihan alas keväällä. Blanc Double de Coubert selvisi hengissä noin kymmenestä siirrosta ja on nyt saanut vihdoin ja viimein ressukka juurtua paikoilleen. Kukinnasta ja terveen vihreistä lehdistä olen siis päässyt nauttimaan.

Neilikkaruusu Pink Grootendorst

Rosa Blanc Double de Coubert

Hyvät ja huonot uutiset

Jo lyhyellä postilaatikkokäynnillä tien toiselle puolen voi havainnoida loppukesän ihmeitä, ainakin jos tekee vielä mutkan talon taakse. Tällä kertaa löytyi tietysti paljon ilon aiheita, mutta myös pari ei niin hyvää pihauuutista.

Ensin hyvät uutiset. Etupihan pallohortensiat ovat muutaman vuoden niukahkon kukinnan jälkeen vihdoinkin räjähtäneet loistoon ja kasvuun. Jo viime kesänä olivat tosi komeat, mutta nyt superkomeat. Viime kesän kukinnan laitoin sateisen kesän piikkiin,  mutta tähän kukkaloistoon voisin tottua helposti. Olisiko se sitten niin, että pallohortensioilla juurtuminen ja paikalleen asettuminen vaan vie enemmän aikaa. En tiedä, mutta kyllä ovat komeita ja kukinnot valtavia. Tämä superisokukkainen on Annabelle, mutta seassa kasvaa näköjään yksi ihan normaalikukkainenkin. Hmm...Mulle on myyty Annabellena yksi tavis...

Kevättalvesta lähtien tyhjentelin kahvinporot näiden ja jaloangervojen juurelle, joten olisiko se salaisuus siinä? Tiedä sitten, mutta ovat kyllä ihan ehdottomia loppukesän kukkijoita. Nämä leikkaan keväällä reilulla kädellä, kuten olen lukenut suositeltavan.Ja silloin tällöin ovat jänöjussitkin ehtineet ensin.

Hydrangea Arborences "Annabelle"

Ruusuista Therese Bugnet ja etenkin sisarensa Louise Bugnet jaksavat avata kukkiaan ja kehittää uusia nuppuja. Nämä lajikkeet ovat kyllä pensasruusujen parhaimmistoa. Kestäviä ja pitkään kukkivia, terveitä lajikkeita. Valkoiset kukat kestävät myös hyvin sadetta, toisin kuin jotkut kerrotut hienohelmat (kuten mun Madame Boll) Hyvä, että Louise Bugnetia saa nykyään jo Suomestakin. Omani hankin jo vuosia sitten Ruotsista ja hyvin ovat viihtyneet. Paitsi se yksi, jonka juuret vesimyyrä pisteli poskeensa viitisen vuotta sitten ja samalla kertaa menivät myös kahta lukuun ottamatta kakki etupihan ruusuaidan Therese Bugnetitkin. En halua moista enää muistella, mutta muistelenpas nyt kuitenkin.

Ruusu Therese Bugnet

Ruusu Louise Bugnet

Säleikkövilliviini on alkanut punertua, joten huippuhetket alkavat olla käsillä. Joku syksy ruska onnistuu paremmin ja joskus sitten vaan huonommin. Mutta nyt näyttää lupaavalta. Tässä kauniissa harmoniassa viinikärhö Julia Correwonin kanssa.

Yllätykset pihassa ovat aina hauskoja! Niin vain nuo anisiisot tuohon ilmestyivät ruusun juurelle. Löysin joskus heinäkuun alussa tänä keväänä itäneet taimet rikkaruohojen seasta. Tein niille vähän tilaa ja nyt ne kukkivat. Kotimaiset kasvikset -sivustolla anisiisosta sanotaan näin kauniisti: "Anisiiso maistuu nimensä mukaisesti raikkaasti anikselle. Sen kauniita kukkia voi käyttää ruokien koristeluun". En ole kasvia juuri muuhun kuin koristetarkoitukseen käyttänyt, mutta ehkä tästä vois kerätä teeaineksia. Ne siementävät hyvin ja ilmeisetsi siemenet myös säilyvät itämiskykyisenä useamman vuoden. Usein säilyvät talvenkin yli. Joten kai tähän on vain jostain mullan mukana vanhoja siemeniä eksynyt ja kun ovat paikan hyväksi todenneet, niin mikä ettei. Kauniita yllätyksiä minulle ja perhosille.

Anisiiso Agastache foeniculum
.

Loppukesään kun jaksaa odottaa, niin myös kevään esikasvatuspuuhat palkitaan. Kalpeankeltaiset asterit  ja marjaisat kosmoskukat ovat parhaassa kukinnassaan. Nyt ei sitten mitään pakkasia, niin näistä saa nauttia myöhään syksylle,

Kiinanasteri "Matador"

Cosmos Bipinnatus "Double Click Cranberry"

Ja sitten ne huonot uutiset. Olen menettämässä kaksi puuta, rusokirsikan etupihalla ja helmiorapihlajan takapihalla. Rusokirsikka on tehnyt hidasta, oksa oksalta lähenevää kuolemaa jo useamman vuoden. Kaikki lähti ilmeisesti liian aurinkoisena keväisenä päivänä haljenneesta rungosta. Ja käviväthän ne hemmetin vesimyyrät kalvamassa tämänkin juuria. Istutin siihen viereen vuosi sitten keväällä itäneen hevoskastanjan taimen, joten sitä nyt sitten odotellessa...

Helmiorapihlajasta taas repesi toissa talven "lumivyöryssä" yksi iso oksa ja ilmeisesti siitä sitten joku sieni tai tauti luikahti sisään. Eipä siinä enää taida olla kuin yksi oksa hengissä, joten tämä muotopuoli on ensi keväänä mennyttä kalua. Harmittaa, sillä sen kukinta on kaunis ja se on ollut muuten täysin kestävä. Ehkä istutan siihen uuden puun ensi keväänä tai sitten jätän tämän rangan tähän tönöttämään ja istutan juurelle jonkun kärhön. Saapi nähdä.

Mutta en lopeta huonoihin uutisiin. Huhtikuussa Hulluilta Päiviltä ostettu kympin laventeli on kukkinut koko kesän ruukussa ja sen kuin vain jatkaa. Takana kalpeankeltainen pensashanhikki "Limelight"

Kuin viimeistä päivää

Ei tässä oikein tahdo perässä pysyä, sillä niin kauhea kiire kukilla tuntuu olevan. Kukkivat kuin viimeistä päivää, mutta nythän on vasta kesäkuun viimeinen päivä...

Pionit kukkivat ja mikä riemu, kun löysin jo kadonneeksi luulemani Jan van Leuweenin (ylävasen). Tämä valkoinen yksinkertainen kaunotar kukkii niukasti ja muistaakseni viime kesänä ei tainnut tulla yhtään kukkaa. Mutta se on hieman matalampi kuin muut ja olisko jäänyt hieman isompien alle. Uskaltaisikohan sen siirtää syksyllä vähän väljempään paikkaan? Miksei uskaltaisi.

Pionien kanssa kukkivat samaan aikaan tarhakurjenpolvet, jättipoimulehdet ja jalopähkämöt. Violetin sävyt toimivat hyvin pionien kanssa.

Maitokello on venäyttänyt tänä kesänä mittaa metrin verran ja niin kaunis kuin se onkin, saa syksyllä siirron taaemmaksi, sillä nyt se kasvaa pionien edessä. Tämän superkauniin hennon liilan kellokukan olen kasvattanut nämä siemenestä ja nyt on ensimmäinen kesä, kun ne ovat oikein räjähtäneet kasvuun. Luulin sen jäävän hieman matalammaksi...

Entäs sitten ruusut? Keväällä jouduin leikkaamaan lähes kaikkia rankalla kädellä, osan alas asti. Mutta kyllä sieltä kukkia tulee:-) Tässä ensimakua.

Mme Boll ja Tuscany Superb

Louise Bugnet

Rose de  Rescht

Valamonruusu (vas) ja Rosa Mundi (alla yksiväriseksi muuntunut kukka)