lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäiset kunnon pihahommat

Mahtavaa herätä hyvin nukutun yön jälkeen aurinkoiseen vapaapäivään. Tiesin kyllä, mihin tämä päivä hurahtaisi.





Korallikanukka
Parasta oli, kun heti aamusta löysin pesäkuusen suojasta jouluruusun talvehtineen taimen, vai olisiko tämä jo peräti parin vuoden ikäinen? Jotenkin on muistikuva, että olisin siirtänyt kuusen alle suojaan etupihan jouluruusun ympärille ilmaantuneita siementaimia. Niitä yllättäen kyllä tulee joka kesä ja niitä löytyi itse asiassa sitten lisääkin. Ne siirsin samaan paikkaan vahvistumaan; jotten hurmoksissani kisko niitä poloisia rikkaruohojen mukana pois.

 Etupihan jouluruusu on jo useamman vuoden ikäinen ja on alunperin jouluksi ostetusta kukasta siirretty keväällä kasvamaan pihaan. Pärjää ilman talvisuojauksia ja kukkii joka vuosi, mutta miten nuo lehdet saisi pysymään lumen alla kauniimman vihantina? Jotain "havutelttaa" tai sellaista voisi kokeilla, jos syksyllä muistaisi. Nyt kun tuo punainen jouluruusukin näyttää asettuneen ja pukkaa nuppua. Se oli kyllä kaunis viime keväänä, toivottavasti tänäkin vuonna. Hellästi peittelin sen pudonneet siemenkodat mullan alle kiven viereen. Ehkä yllätyn syksyllä iloisesti:-)
Jouluruusun siementaimi
Kasvihuoneessa kaikki hyvin. Pidän lämpöpuhaltimella yölläkin lämmön noin 8 asteessa ja hyvin tuntui toimivan myös pakkasöinä, vaikka jonakin yönä taisi olla peräti -12C.

Lumihiutaleen pistokkaita

Petunioita ja vähän muutakin

Varhaistilliä. Sitä kuhasaalista odotellessa...

Ruusuja, orvokkeja, laventelia ja sitruunaa. Mitä muuta muka tarvitaan?


Ihan kauheasti ajankohtaan nähden ei vielä tänä vuonna kuki. Lumikellot olivat kyllä ihan valmiina heti kun lumi suli, mutta krookukset ja kevätkurjenmiekat vasta aloittelevat.



Mitäs muuta huomionarvoista? Löysin paikan 3 metrin vadelmariville, pari inhaa myyränkoloa (ei vesi....please) valkean kuulaksen alta ja lumen alta olivat paljastuneet myös jo toisen talven yli selvinneet puksipuuaidat. Viime keväänä kokeeksi 3-vyöhykkeelle istutettu ruusuherukka on hengissä, mutta olisivatkohan lumen päälliset osat paleltuneet? Jää nähtäväksi. Mustaselja on taas paleltunut ja tulee saamaan siirron isoon ruukkuun, kuten myös kolme viime keväänä itänyttä hevoskastanjan taimeani. Varttukoot ruukuissa vahvemmiksi.

Tästä se taas alkaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti