Istuskelimme eilen illalla kaikessa rauhassa pihakeinussa, kun kiinnitin huomioni kevätkaihonkukkien kukkavarsien liikahteluun. Ja siellähän piileskeli iloinen yllätys, pihasiilimme oli palannut.
Viime kesänä niitä oli itse asiassa pariskunta, joka kävi iltaisin tyhjentämässä Lilli-kissalta jääneet ruuat pihavarastossamme. Lilli sitten vastineeksi kävi 1-vuotiaan kärsivällisyydellä kyttäämässä niiden pesää läheisen pienen leikkipuiston kiven kololla. Joka ilta ne tulla nuhersivat ja välillä jopa ottivat yhteen pyykkitelineen alla. Hyvät ruuat kun oli tiedossa...
Mutta siilit ovat vaan niin suloisia ja oma pihasiili on mahdottoman mukava juttu.
Kun olen noiden rastaiden urheaa aherrusta ja oman pesän puolustamista katsellut ja ennen kaikkea kuunnellut, niin olen miettinyt, että näillä leveysasteilla voitaisiin leijonaemon sijasta puhua rastasemosta:-) Harakat ja varikset saavat kyytiä, ja se meteli...
Oma pihasiili on aivan ihana. Onko siilinne kesyyntynyt? Meillä oli aikoinaan kaksi siiliä pihassa ja ne tulivat joka ilta samaan paikkaan odottamaan iltapalaansa. Lapset ruokkivat niitä kädestä. :) Oli ne ihania.
VastaaPoistaRastailla on voimakas tuo yhteisöllisyys, kaikki yhtenä rintamana variksen tai harakan kimppuun ja kyllä ne saa variksen putoamaan, jos se ei ennätä johonki pensaiden suojaan.
Ei se ainakaan vielä kädestä syö, mutta siellä se taas nauttii iltapalaansa. Kyllä se taitaa muistaa viime kesältä, missä herkkuja tarjoillaan. Kutsuimme viime kesänä pariskuntaa Simoksi ja Sutuksi:-) Kumpikohan tämä on?
Poista