Voi kaislanhävityksen kauhistus

Mökki- tuo ikuinen pakkotyöleiri. Ainakin, mikäli lehtijuttuja on uskominen. No, jollekkin on ja toiselle sitten taas ei, onhan ihmisiä, jotka rentoutuvat nimenomaan uurastaessaan. Me olemme jo pitkään pyrkineet minimoimaan mökkiraadannan, mutta sitten eilen illalla ykskaks yllättäen tehtiin päätös, että nyt saa riittää lorviminen: on aika hankkiutua eroon rantaan vuosien saatossa pesiytyneistä ja alati leviävistä kaislakasvustoista. Eli Sunny Beach Mökki käynnistettäköön heti seuraavana aamuna ja kaislan hävitys alkakoon. Tästä se lähtee!

Jaahas, ja heti alkoi sataa. Saapahan siis juoda saunakatoksen alla aamukahvit rauhassa:-)

Olihan sitä tullut tutkittua ja googlailtua, että miten moisesta muka eroon pääsisi. Joku ehdotti tylysti Rounduppia, mutta ei. Eiköhän tuo Itämeren tila ole jo sellainen, että mitään ylimääräistä sinne ei ainakaan meidän toimesta päästetä. Entäs sitten ruoppaus? Kallista ja vielä kalliimpaa olisi sen ruopatun pohjan maa-aineksen poisvienti. Koska hävitettävä kaisla-alue ei ole ihan mahdottoman suuri, päätimme turvautua vanhanaikaiseen tapaan eli sinnikkääseen niittoon vuodesta toiseen. Ennen pitkää juurakko ei enää jaksa kasvattaa uusia kaisloja. Halpa, mutta työläs keino, jossa tarvitaan vain sirppi, viikate ja oksasakset... ja kuntoa.

Sade taukosi , joten sitten vaan hommiin. Oletan, että nyt on kohtuullisen otollinen aika niitolle, kun ravinteet ovat varressa. Jostain luin, että niitto kolme kertaa kesässä olisi hyvä määrä. Leikkuujätteen kärräsimme poltettavaksi muinaistulien yönä elokuun lopussa tai jonain muuna sopivana ajankohtana. Odotan mielenkiinnolla, montako vuotta saamme huhkia ennen kuin olemme voitolla.

 Lillikin tuli paikalle ihmettelemään touhujamme, mutta totesi varmaankin söpön pikku päänsä sen verran kallisarvoiseksi, että siirtyi suosiolla tarkkailemaan touhujamme pienen välimatkan päästä ja eri perspektiiveistä.

Pihasiilin paluu

Istuskelimme eilen illalla kaikessa rauhassa pihakeinussa, kun kiinnitin huomioni kevätkaihonkukkien kukkavarsien liikahteluun. Ja siellähän piileskeli iloinen yllätys, pihasiilimme oli palannut.

Viime kesänä niitä oli itse asiassa pariskunta, joka kävi iltaisin tyhjentämässä Lilli-kissalta jääneet ruuat pihavarastossamme. Lilli sitten vastineeksi kävi 1-vuotiaan kärsivällisyydellä kyttäämässä niiden pesää läheisen pienen leikkipuiston kiven kololla. Joka ilta ne tulla nuhersivat ja välillä jopa ottivat yhteen pyykkitelineen alla. Hyvät ruuat kun oli tiedossa...

Mutta siilit ovat vaan niin suloisia ja oma pihasiili on mahdottoman mukava juttu.

Kun olen noiden rastaiden urheaa aherrusta ja oman pesän puolustamista katsellut ja ennen kaikkea kuunnellut, niin olen miettinyt, että näillä leveysasteilla voitaisiin leijonaemon sijasta puhua rastasemosta:-) Harakat ja varikset saavat kyytiä, ja se meteli...

Vappu - pihatyön juhlaa

Vappu on jo monen vuoden ajan ollut meikäläiselle pihatöiden juhla. Joten tänä vappuna oli vuorossa puutarhavadelman istutusta.
Hain Jatsin taimet vappuaaton aamuna Pinsiön taimistolta Ylöjärveltä. Rivi kun tulee kasvihuoneen toiselle seinustalle, niin  lajike saisi olla Jatsin tapaan korkea, mutta kapea. Paljasjuurisia ei löytynyt ja isot astiataimet vaikuttivat aika arvokkailta, mutta jihaa! Pinsiössä oli kuin tilauksesta tarjous Jatsista. 35 €/10 pientä astiataimea. Meiltä on Pinsiöön sellaiset 40 km, joten varmistin soitolla, että taimia varmasti löytyy, eikä kyseessä ole mikään vuoden 2010 tarjous...No ei ollut. Kysäisin vielä, mistä taimet ovat. Kuulemma Peuraniemen taimitarhalta Kajaanista,  ei siis Tahvosilta...hyvä.  Joten taimimyymälään vappuriehan aloitukseen Groovea kuunnellen:-)

Kukkaroni onneksi satoi vettä ja oli jäätävän kylmä. Siis aivan käsittämättömän KYLMÄ. Joten ostokseni jäivät Jatseihin...ja viiteen tummanviolettiin orvokkiin. Se on vähän, yleensä poistun taimistolta puun kanssa...

Mutta vappupäivän aamuna heräilinkin sitten jo riemastuttavaan auringonpaisteeseen. Kahvit, vähän aamupalaa naamaan ja hommiin. Olin lukenut, että vadelman paras kasvualusta olisi vanha liiterinpohja. Selvä siis, saviseen pohjamultaan annos palanutta hevosenlantaa, kalkkia, kompostimultaa ja polttopuiden purua. Sekoitteli rivin pariin kertaan lapionpiston syvyydeltä ja ihmettelen kyllä, jos eivät ne tässä viihdy. Prinsessa Lillikin tuli seuraamaan ahkerointia, tosin lasiseinän takaa kasvihuoneen lämmöstä nauttien:-)

Ja samaan aikaan parinkymmenen metrin päässä:  Sinitintti oli löytänyt morsiamelleen lintukodon. Kiinteistönvälittäjänä toimi Lintukoto LKV.

"Tää on hyvä! Tämä me otetaan"

"Aika korkea pudotus, mutta eiköhän ne siitä selviä"

Maan muokkauksen jälkeen kunnon kastelu, mansikkamuovi päälle ja eikun istuttamaan. Sain mahtavan hyvin juurtuneita ja elinvoimaisia pistokastaimia, jotka istutin 40 cm:n välein ja lopuksi peitin ruman muovin omista pensaista saadulla hakkeella. Vielä ne pitää tukea, mutta vielä ei ole mitään tuettavaa.  Sitten vain odotellaan makoisaa vadelmasatoa, voisiko se olla niin helppoa? Vähän nuo läheisen ojan vesimyyrät huolestuttavat, mutta ehkä (toivottavasti) Lilli hoitaa homman.

Jatsi pistokastaimi

Aika jatsiksi meni siis tämä vappu, mutta mitäs mä nyt teen?! Nyt haluan mansikoita... No, ehkä manana, nyt otan lasin kuoharia ihan itseni kunniaksi:-) Työn juhlaa!

BB-pesä Nauvon tyyliin

Voi tätä onnea! Komea sääksipariskunta on saapunut Nauvon Seilossa sijaitsevaan  pesään ja kunnon BB-tyyliin pariskunnan pesimistä voi seurata livenä. En ole koskaan katsonut, saatikka ymmärtänyt  ihmisten BB-toilailuja, mutta tämä on komeata katsottavaa ja yllättävän koukuttavaakin:-)

Paljonko kuukkelista kesään?

Lintukoto-blogi on hyvä aloittaa tietenkin vaatimattomalla lintubongauksella.

Viime viikko kului hiihtolomalla perheen kanssa Lapissa Levillä, jo aika monetta kertaa. Siitä kyllä huomaa, että on tullut "vanhaksi", kun viikon kohokohta oli kuukkelin bongaaminen. Ensin Marja-Leenan nuotiokahvilassa, jossa oranssinruskea pariskunta lenteli taukopaikan yllä ja saalisti hiihtäjiltä pudonneita munkinmuruja ja letunpalasia. Kuvan pörheä yksilö taas istui aamuvarhaisella Kätkän laavulla ja odotteli hiihtäjiä saapuvaksi. Pakkasta oli ja sen huomaa. " Niin, että koska niitä munkinmurusia oikein alkaa saada"

Levistähän ollaan montaa mieltä ja ainakin adjektiivit kiimainen ja känninen kuuluvat top-kymppiin, kun Leviä haluavat kuvailla etenkin ne, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. Meillä oli taas kerran oikein mukava ja rentouttava hiihtoloma. Joten ei nämä kuvat kovin kiimaisia ole, eikä niitä taatusti ole otettu kännissä.

Pyhätunturia lähdin kiertämään kysyttyäni Kätkän laavulla tapaamaltani aidolta ohvimieheltä (hiihtokilometrejä takana noin 800), että tohdinko. Kysyi, että oletko hyvä hiihtämään? Sanoin, että en, hidas ja huono tekniikka. "No, lähe sithen." Ukko neuvoi, ja minähän lähdin.

Kuurankukkasia, tai jotain sinne päin.

Jäkälälaki näyttää tarpeeksi haastavalta...

Ja todellakin aurinkokin paistoi. Siitä todisteena auringonlasku.

Ja todellakin, se kevät saisi jo tulla. Paljonkohan siitä kuukkelista siis on kesään? Aika vaikea, kun ottaa huomioon tuon etäisyyden. En ole koskaan ollut hyvä probleemissa, joten olisiko se sitten vaikka näin näppituntumalta kotvanen?