Voi kaislanhävityksen kauhistus

Mökki- tuo ikuinen pakkotyöleiri. Ainakin, mikäli lehtijuttuja on uskominen. No, jollekkin on ja toiselle sitten taas ei, onhan ihmisiä, jotka rentoutuvat nimenomaan uurastaessaan. Me olemme jo pitkään pyrkineet minimoimaan mökkiraadannan, mutta sitten eilen illalla ykskaks yllättäen tehtiin päätös, että nyt saa riittää lorviminen: on aika hankkiutua eroon rantaan vuosien saatossa pesiytyneistä ja alati leviävistä kaislakasvustoista. Eli Sunny Beach Mökki käynnistettäköön heti seuraavana aamuna ja kaislan hävitys alkakoon. Tästä se lähtee!

Jaahas, ja heti alkoi sataa. Saapahan siis juoda saunakatoksen alla aamukahvit rauhassa:-)

Olihan sitä tullut tutkittua ja googlailtua, että miten moisesta muka eroon pääsisi. Joku ehdotti tylysti Rounduppia, mutta ei. Eiköhän tuo Itämeren tila ole jo sellainen, että mitään ylimääräistä sinne ei ainakaan meidän toimesta päästetä. Entäs sitten ruoppaus? Kallista ja vielä kalliimpaa olisi sen ruopatun pohjan maa-aineksen poisvienti. Koska hävitettävä kaisla-alue ei ole ihan mahdottoman suuri, päätimme turvautua vanhanaikaiseen tapaan eli sinnikkääseen niittoon vuodesta toiseen. Ennen pitkää juurakko ei enää jaksa kasvattaa uusia kaisloja. Halpa, mutta työläs keino, jossa tarvitaan vain sirppi, viikate ja oksasakset... ja kuntoa.

Sade taukosi , joten sitten vaan hommiin. Oletan, että nyt on kohtuullisen otollinen aika niitolle, kun ravinteet ovat varressa. Jostain luin, että niitto kolme kertaa kesässä olisi hyvä määrä. Leikkuujätteen kärräsimme poltettavaksi muinaistulien yönä elokuun lopussa tai jonain muuna sopivana ajankohtana. Odotan mielenkiinnolla, montako vuotta saamme huhkia ennen kuin olemme voitolla.

 Lillikin tuli paikalle ihmettelemään touhujamme, mutta totesi varmaankin söpön pikku päänsä sen verran kallisarvoiseksi, että siirtyi suosiolla tarkkailemaan touhujamme pienen välimatkan päästä ja eri perspektiiveistä.