keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kissaa odotellessa

Kesäloma vetelee viimeisiään ja pitäisi lähteä mökiltä kotia kohti. Tai siis piti jo aamupäivästä, mutta neiti Lilli ei sitten ole suvainnutkaan ilmestyä paikalle. Lähti aamuyöstä ulos myrskyisen sään tyynnyttyä ja ei ole viiksikarvojaan sen jälkeen näyttänyt. Ihan kuin se aavistaisi, että luvassa on inhottu autoreissu.

No, kissaa odotellessa olen istuskellut laiturilla ja neulonut sinnikkäästi kirjoneuleraita kerrallaan villatakkia, jonka aloitin jo viime marraskuussa. Jäi sitten lepäämään muutamaksi kuukaudeksi, mutta nyt enää yksi hiha puuttuu, joten hitaasti mutta varmasti on edetty.. Malli on viime syksyn Rowanin mallistosta ja nimeltään Orkney. Lanka on Rowanin Felted Tweed, täydellinen lanka kirjoneuleisiin.





Jaahas, neiti suvaitsi saapua. Tuoksui metsältä ja sammalelta. Nyt kotiin.


2 kommenttia:

  1. Onneksi Lilli tuli kotiin. Tykästyin Lilliin heti kun näin kuvan, mulla oli nimittän aika lailla samannäkönen 3-värinen kissa lapsena - ensimmäinen lemmikkini ja siis rakkain kissa ikinä.
    Sinulla on kiva blogi ja kaunis puutarha ! Terkkuja naapuripitäjästä !

    VastaaPoista