Useampi vuosi siinä meni, kun liljakukot loistivat vain poissaolollaan. Yhden talven aikana ne vain hävisivät ja pysyivätkin poissa 4-5 vuotta. Mutta nyt ne ovat back. Sitä kyllä olen ihmetellyt, että miksi luonto on tehnyt liljakukosta tuon värisen huutomerkin? Koreahan se on kuin kukko, mutta aika epäkäytännöllinen värihän tuo on, ainakin näin puutarhurin kantilta katsottuna. Liljakukko on kohtuullisen helppo pitää aisoissa, kunhan on valppaana etenkin keväällä ja alkukesällä. Sitä oppii pian vikkelästi ja tarkasti nappaamaan sen kiinni ennen kuin se pudottautuu maahan piiloon. Munatkin on helppo erottaa lehtien alapinnoilta, ne kun ovat myös kirkkaanpunaisia. Ja nuo toukat kakkojensa keskellä ovat sitten niitä pahimpia, mutta onhan nekin helppo tosin inha siivota.
Optimaalitapauksessa (siis liljakukon kannalta) tuo kakkakasa muuttuu liljakukoksi, joka sitten talvehtii ja on heti aikaisin keväällä valmiina iskemään ensimmäisten liljojen (meillä kirjopikarililjat) kimppuun. Huonommassa tapauksessa (kuten tänään) liljakukko päätyy innokkaan ja jo ovelankin puutarhurin näppeihin ja kokee nopean kuoleman voikukan lehden välissä. Munat ja toukat kakkakasoineen ovat jo siirtyneet odottamaan kuljetusta loppusijoituspaikkaansa kaatopaikalle.
